Receptionist -palvelut
Receptionist-palvelumme tuo yrityksesi vastaanottoon edustavan ja ammattitaitoisen asiakaspalvelijan, joka valvoo myös turvallisuutta.
Vastaanottotehtäviin koulutetut vartijamme vastaavat kohteessa sovituista työtehtävistä, kuten kulunvalvonnasta ja puhelinvaihteen hoitamisesta, ja pitävät samalla huolta kohteen järjestyksestä ja turvallisuudesta.
Asiakaspalvelutehtävien ohella vartijamme havainnoi kiinteistössä liikkuessaan asiakkaan palo- ja yleiseen turvallisuuteen liittyviä asioita. Lisäksi hän voi tehdä sopimuksen mukaan erilaisia, esimerkiksi työturvallisuuteen liittyviä teemakierroksia.
Kaikki vastaanottotehtävissä työskentelevät vartijamme ovat asiantuntevia ja kielitaitoisia asiakaspalvelijoita. Asiakkaillamme on myös mahdollisuus saada vastaanottoonsa lisätyövoimaa lyhyelläkin varoitusajalla esimerkiksi juhlien ja kokouksien ajaksi.