Vuosaaren satama Lisää "Omiin Leikkeisiin"

G4S; Vuosaaren satama; turvallisuuspalvelut; vartointi 27 huhtikuu 2011

Kuvassa satamajohtaja Heikki Nissinen (vas.) ja G4S:n yksikönpäällikkö Jyrki Lahtinen. 

Vuosaaren satama otettiin käyttöön marraskuussa 2008. Satama vastaa Helsingin satamien konttiliikenteestä ja on merkittävä osa Suomen kansainvälisen kaupan logistiikkaa. Kilpailutuksen jälkeen G4S Security Services valittiin sataman vartiointipalvelujen toimittajaksi. Vartiointisopimukseen kuuluvat Vuosaaren sataman yleisvartiointi, piirivartiointi ja suljetun sataman rajapinnassa ja erityisesti porteilla tapahtuva kulunvalvonta. Tämän vuoden syyskuun loppuun kestävä sopimuskausi saa nyt uuden sopimuksen myötä jatkoa vuoden 2013 Syyskuun loppuun saakka. Vuosaaren satama työllistää yli 20 G4S:n vartijaa.

Satamajohtaja Heikki Nissinen on ollut tyytyväinen G4S:n toimittamiin vartiointipalveluihin:
- Olen vaikuttunut kuinka hyvin toiminta lähti käyntiin heti alusta alkaen. Toiminta oli ammattimaista ja mahdollisti molemminpuolisen kehittymisen.

Myös G4S:n käyttämään raportointiin ollaan oltu tyytyväisiä:
- Olemme olleet hyvin tyytyväisiä G4S:n käyttämään DRS- raportointijärjestelmään ja sen hyödyntämiseen. Saamme siitä ajankohtaisen ja läpinäkyvän kuvan toiminnasta. Voin katsoa raportteja matkapuhelimestani missä ja milloin vain, Vuosaaren satamakeskuksen johtaja Kari Noroviita kertoo.

Vuosaaren satama on vaativa vartiointikohde mm. kulunvalvonnan kansainvälisten turvamääräysten vuoksi. Sataman vartiointi ja kulunvalvonta on suoritettava siten, että vilkas porttiliikenne on kontrolloitua, mutta sujuvaa. Työntekijämme ansaitsevat suuret kiitokset aktiivisuudestaan sekä sitoutumisestaan. He ovat suoriutuneet tehtävästään moitteettomasti ja halunneet kehittää toimintaansa omaehtoisesti ja yhteistyössä Vuosaaren sataman kanssa. Nyt solmittu uusi sopimus on loistava jatko hyvin alkaneelle yhteistyölle ja sen pitkäjänteiselle kehittämiselle.

Yhteystiedot