Ajotavan seurannalla ympäristövaikutuksia
G4S Cash Solutions Oy aloitti huhtikuussa 2007 Vantaan kuljetuksessa kokeilun Taipale Telematics Oy:n Sensior- ajotavanseurantajärjestelmän pilotoinnista.
Ajotavanseurantajärjestelmä kerää dataa ajoneuvoon kohdistuvien g-voimien äkillisistä muutoksista ja päivittää Google Maps pohjalla toimivaa raportointiohjelmaa lähes reaaliaikaisesti. Järjestelmä myös opastaa kuljettajaa parempaan ajosuoritteeseen opastavan näytön avulla, jossa olevat LED-valot palavat, joko vihreänä tai punaisena, kulloisenkin ajosuoritteen mukaan. Seuraamalla ajosuoritteita saavutamme taloudellisemman, ennakoivamman ja turvallisemman ajotavan, mikä vähentää kuljetustoiminnastamme aiheutuvia päästöjä, pienentää huolto-, korjaus- ja polttoainekustannuksia sekä parantaa liikenneturvallisuutta.
Nyt ajotavanseurantaprojektissa on edetty vaiheeseen, jossa otamme järjestelmän käyttöön valtakunnallisesti. Vuoden 2009 loppuun mennessä olemme asentaneet kahta variaatiota seurantajärjestelmästä yhteensä 46 ajoneuvoon ja loput ajoneuvot varustellaan vuoden 2010 aikana.
Marraskuun 2009 loppuun mennessä olemme vähentäneet Vantaan yksikössä polttoaineen kulutusta 5044 litraa verrattuna edelliseen vuoteen. Tämä tarkoittaa 3,5 % vähemmän kulutettua polttoainetta ja totaali vähenemä huhtikuusta 2007, jolloin pilotti aloitettiin, on 11,9 %. Vastaavaa vähenemää ei ole odotettavissa jatkossa, koska ajosuoritteisiin voi saada suuren korjauksen vain kerran, mutta muilla alueilla toivomme ajokäyttäytymisen valvonnan tuottavan myös välittömän vaikutuksen polttoaineen kulutukseen.
Vuonna 2009 olemme yhtiötasolla kasvattaneet polttoaineostoja 4,3 % edellisestä vuodesta, koska vuosittainen ajosuoritteemme kasvoi yli 250 000 km. Näin ollen polttoaineen kokonaiskulutus on pakostakin noussut. Polttoaineen keskikulutus on vuoden 2009 aikana laskenut 0,7l/100km, joten vuoden 2010 aikana myös kokonaiskulutuksen odotetaan laskevan.
Olemme odottaneet 3 %:n vähennystä polttoaineen kulutukseen lisääntyneen valvonnan ja järjestelmän käyttöönoton myötävaikutuksella ja tämä näyttäisi olevan mahdollista. Esimerkiksi vuosittainen 3 % kulutuksen vähennys tarkoittaa kymmenientuhansien kilojen vähenemää yrityksen hiilidioksidipäästöön. Hiilijalanjäljen pienentäminen on myös yrityksemme arvojen mukainen tavoite.
Muuta seurausta ajotavanseurannasta on ollut itse aiheutettujen ajoneuvovahinkojen väheneminen vuositasolla 4kpl marraskuun loppuun mennessä. Kustannussäästö tästä ei ole yhtä suuri kuin polttoaineen keskikulutuksen väheneminen, koska vahinkokohtaisen omavastuun aleneminen vaatii useamman vuoden vähenevän kehityksen ajoneuvovahingoissa, mutta tämän suuntainen kehitys parantaa liikenne- ja työturvallisuutta.